RAVE:A suunnittelee ja valmistaa vastuullista muotia kuormittamatta maailmaa
, EMILIA // LOV!T
Käsityöt ja luovuus on ollut osa minua pienestä asti. Isoäitini opetti minulle jo pienenä käsitöiden salat ja ompelukoneen käytön. Olihan hän toiminut ompelijana itsekkin. Myös vanhempani ovat viihtyneet käsillä tekemisen parissa, joten luovuus ja käsityöt ovat olleet arkeani aina.
Lapsena käsityöt oli osa leikkiä ja puuhastelua. Sitten vaatteiden suunnittelua ja tekemistä itselle, koulun käsityötuntien innoittamana. 16 vuotiaana aloitin pukuompelukoulutuksen, mutta koska tahdoin enempi luovaa suunnittelua kyllästyin ja vaihdoin koulun tekniikanalan oppilaitokseen elokuva ja televisiotyöhön. Koulujen jälkeen ajauduin kuitenkin kaupanalalle ja ehdin myydä tekstiileitä kymmenen vuotta kunnes elämä johdatti minut etelästä pohjoiseen. Tekstiilien myyntityössä ehdin kuitenkin kerryttää huiman tietotaidon tekstiilialalta, kotimaisista tehtaista, tekijöistä, yrityksistä ja alan toimintatavoista.
Pohjoiseen syntyi perhe ja perhe kasvoi. Äitiyslomien aikana ompelu jälleen kiihtyi ja lopulta elämän muutos antoi mahdollisuuden myös lähteä kokeilemaan yrittäjyyttä. Monen mutkan kautta ompelu ja tekstiiliasusteet vaihtuivat enemmän koruihin ja nahkatöihin. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo. Ja suunnitelmissa onkin jälleen kaikkea uutta! Toiveeni on vakiinnuttaa asiakaskunta, kasvattaa tuotevalikoimaa ja saada tuotteeni jäämään ihmisten mieleen laadukkaina, vastuullisina ja ajattomina tuotteina.
Yrityksenä suunnittelemme ja valmistamme tuotteita harkiten, jotta maailmaan ei tulisi yhtään turhaa tavaraa lisää. Arvostamme luonnollisia- sekä kierrätysmateriaaleja. Emme ole mukana vaihtuvissa kausimallistoissa, vaan luomme ajatonta tyyliä. Skandinaavinen muotoilu ja minimalistinen tyyli, ovat inspiraatiomme lähde.
RAVE:A asusteille on myönnetty sekä Design from Finland- että Avainlippumerkit.
Jos voittaisin lotossa, keskittyisin vielä enempi suunnittelutyöhön ja palkkaisin valmistukseen apukäsiä. Kokeilisin hulluimmatkin ideat ja toteutukset. Töitä en varmasti lopettaisi, tämä kun on tekemistä koko sydämestä.
LOV!T edustaa hienosti kotimaista käsityötä ja tekijöitä niiden takana. He tuo kotimaisen työn lähelle ihmisiä ja antaa jokaiselle mahdollisuuden loistaa ja olla esillä. Siksi LOV!T ja RAVE:A sopivat yhteen.
Tutustu RAVE:An mallistoon LOV!Tilla
RAVE:A Instagramissa @raveadesign