Pyrykääkän kulmakiviä ovat värikkyys, persoonallisuus, uniikkius ja ekologisuus

´Ettei elämä olisi harmaata´ -Mari, Pyrykääkkä Design 

Pyrykääkän kulmakiviä ovat värikkyys, persoonallisuus, uniikkius ja ekologisuus. Tuotteet ovat joko yksittäiskappaleita tai piensarjoja, joten ostaja voi olla melko varma, että toista samanlaista ei heti tule vastaan. Tuotannossa käytetään mahdollisimman ympäristöystävällisiä ja lähellä tuotettuja materiaaleja. Pyrykääkän tyyli on valtavirrasta ja pinta-/pikamuodista erottuva.

´Maalaukset edustavat vakavampaa puoltani, pyrykääkkäily taasen hassuttelevampaa.´

Yrittäjänä olen toiminut nyt kaksi vuotta, mutta värien, kuvien ja käsitöiden parissa olen puuhannut käytännössä koko elämäni. Kuoseja olen suunnitellut nyt kolmisen vuotta ja se vie yhä enemmän mukanaan. Olen aina ommellut paljon ja huomasin, että kauppojen kangasvalikoimissa oli aika vähän sellaisia kankaita, jotka olisivat värikkäitä muttei liian lapsellisia, vaan sopisivat myös aikuisille. Halusin siis osaltani paikata tätä aukkoa. Vaikutteeni suunnittelijana tulevat pitkälti 1950-70 -lukujen värikkäästä, mutta selkeästä muotokielestä. Poptaide ja luontoaiheet ovat myös lähellä sydäntäni.

Olen "siviiliammatiltani" kuvataiteilija (taidemaaalari). Pyrykääkkä ja kuvataide muodostavat siis elämässäni kaksi erillistä "tuotantolinjaa". Maalaukset edustavat vakavampaa puoltani, pyrykääkkäily taasen hassuttelevampaa. Yhteistä molemmille kuitenkin on tietynlainen romanttinen kauneuden kaipuu sekä voimakas värien käyttö. Kuosisuunnittelu muodostaa tavallaan hauskan ”linkin” kahden ammattini välille.

´Värit ovat minulle erittäin tärkeitä ja minulla on selkeitä värikausia.´

Piirsin, maalasin, askartelin ja ompelin lapsena ja nuorena ihan koko ajan. 7-vuotiaana menin vesivärien kanssa auttamaan maalareita talomme maalaamisessa ja osasin sekoittaa ihan samanlaisen maitokaakaon sävyn… äitini tuli kyllä pian hätistämään ”apulaisen” pois :D Varhaisteininä suunnittelin ja ompelin pikkusiskon Daisy-nukeille hienoja muotiluomuksia, mm. Michael Jackson -tyylisen farkkutakin, jossa oli jätti-isot hartiat. 

Värit ovat minulle erittäin tärkeitä ja minulla on selkeitä värikausia. Välillä on ihan pakko saada jotain tiettyä väriä ympärilleen, esimerkiksi nyt talvella on ollut oranssin tarve tosi vahvana. Syön kilokaupalla appelsiineja ja huomaan ympäristössäni kaikki oranssit asiat ensimmäisenä…

Pyrykääkkä-nimen on keksinyt vanhin tyttäreni pienenä piirrettyään hauskan lintuaiheisen piirustuksen. Hän päätti nimetä linnut Pyrykääkiksi, ja vuosia myöhemmin keksin, että sehän sopisi mainiosti tällaisen vähän hupsun, keski-ikäisen pyryharakan tuotemerkiksi :) 

Olen introvertti ja viihdyn omissa oloissani. Yksityisyrittäjyys ja taiteilijuus siis tavallaan valitsivat minut. Olen myös neljän lapsen äiti, ja työhuone on oma pakopaikkani.

Lähdin mukaan LOV!Tille, koska se on ainutlaatuinen konsepti – saman katon alta löytyy useiden valmistajien tuotteita vähän niinkuin tavaratalossa. Asiakas voi löytää brändejä, joista ei ole ennen kuullutkaan ja saa kaikki tilaamansa tuotteet mukavasti samassa paketissa.

 

Mari Isotalo 

Pyrykääkkä Design

 

www.pyrykaakkadesign.com
Instagram: @pyrykaakkadesign
Facebook: @pyrykaakka

 

 Pyrykääkkä Design valmistaa ihania värikkäitä kukkaroita kotimaisista raaka-aineistaPyrykääkkä Designin vastuullisesti valmistetut sisustustaulut piristävät harmaammankin päivän.Kaunis pyöreä tarjotin on Pyrykääkkä Designin kotimaista käsityötä. Mainio lahjaidea.

Tutustu Pyrykääkän ihanan värikkääseen valikoimaan LOV!Tilla

 

 

Muita suosittuja juttuja LOV!T Blogissa just nyt:

Kasvivärjäämisessä viehättävät kemikaalittomuuden ja ekologisuuden lisäksi luonnonläheiset ja murretut sävyt

NataMo lahjoittaa jokaisesta myydystä kynttilästä 1 € mehiläisten hyväksi!

Lupune on yhden naisen elämäntapa, mutta tie ei ole todellakaan ollut kivetön

Väylän tavoitteena on, että tulevaisuudessa jokainen kehitysvammainen saisi tekemästään työstä asiallisen palkan!

Lalunatic designin Jelena tietää, mitä on hullaantua asioista, jotka todella merkitsevät

 

Jätä kommentti

Huomaathan, että kaikki kommentit käydään läpi ennen julkaisua