
Olen 58- vuotias käsityönharrastaja Taipalsaarelta. Vuonna 2007 luovuin työstäni ja jäin kotiin hoitamaan aviomiestäni hänen sairastuttuaan vakavasti. Meillä on kaksi nyt jo aikuista lasta.
Olen kasvanut suurperheessä, missä käsillä tekemistä on arvostettu suuresti. Isäni opetti minulle kangaspuilla kutomisen taidon. Äidiltä sain opit ompeluun, virkkaukseen ja neulomiseen. Ihailin isänäidin ohuella langalla virkkaamia liinoja ja halusin myös oppia niitä tekemään. Monesti kärsivällisyyteni loppui ja käsityöt lentelivät, kun lopputulos ei ollut mielestäni hyvä. Äidin ja isän kärsivällisyys ei kuitenkaan loppunut. Kiitos siitä.
Ompelemisen aloitin opettelemalla valmistamaan vaatteita itselleni. Äidin matonkuteiksi varaamat kangaspalasäkit tyhjenivät vauhdilla ja vanhat Burda-lehdet olivat kovassa käytössä. Merkittävin ompelutyöni on varmaan itselleni valmistama morsiuspuku. Kun lapset syntyivät, jäi käsitöiden tekeminen villasukkien, pipojen ja lapasten asteelle.
Vuonna 2007 mullistui sitten elämä toden teolla. Mieheni sai massiivisen aivoinfarktin. Lapset olivat silloin 9- ja 11- vuotiaita. Minusta tuli hetkessä omaishoitaja/henkilökohtainen avustaja/tulkki/aviovaimo ja samalla yritin olla äiti ja isä lapsille. Sitä joutui laittamaan omat harrastukset naftaliiniin. Kun lapset aikuistuivat, alkoi minulle jäädä omaa aikaa enemmän. Ensin neuloin sukkia sitten virkkasin liinoja. Yhtenä iltana tyttäremme tuli käymään ja tuli puhe olkalaukuista. Hän tarvitsi sellaista pientä pitkähihnaista laukkua, mihin mahtuisi puhelin ja pieni kukkaro. Ehdotin, että voisin ommella sellaisen. Tältä se näytti
Siitä se ajatus sitten lähti. Nyt olen muutaman vuoden ommellut erilaisia pussukoita, laukkuja kässäkasseja ym. mitä mieleeni juolahtaa. Liityin Taipalsaaren käsityöläisiin ja sitä kautta aloin myös myymään töitäni. Olen saanut niin paljon positiivista palautetta töistäni, että uskaltauduin tarjoamaan niitä myös LOV!Tille myyntiin.