Johannan P.S. Never Stop Smiling -blogi keskittyy elämän positiivisuuteen
Moikka!
Olen Johanna Huuhtanen, 28-vuotias käsityöyrittäjä Päijät-Hämeestä. Perustin yritykseni Smiling Designin vuonna 2020, kun ihan yllättäen hurahdin korujen valmistamiseen. Ennen sitä olin etsinyt pitkään omalta tuntuvaa suuntaa elämässä ja nauttinut aina valtavasti asioiden luomisesta. Valokuvaus ja digitaaliset sisällöt ovat olleet mulle tapoja toteuttaa itseäni jo yli 10 vuotta ja pysyttelin niiden parissa, koska en uskonut pystyväni tekemään käsitöitä aiemmassa työssä tulleen käsivamman takia.
 
Kun tutustuin polymeerimassaan ja sen tuomiin monipuolisiin mahdollisuuksiin, huomasin että käsillä tekeminen on sittenkin hauskaa – ja ennen kaikkea mahdollista. Aloitin korujen valmistuksen ihan nollasta, opiskelin ja treenasin yömyöhään erilaisia tekniikoita. Korvakorut veivät mukanaan ja päivät (sekä kodin tilat) alkoivat täyttyä erilaisilla korukokeiluilla. Kun olin kehittynyt riittävästi, uskalsin näyttää tekemäni korut muillekin ja vastaanotto oli huikea.
 
Smiling Design sai nimensä kohta kuusivuotiaan blogini P.S. Never Stop Smiling nimestä. Tuntui loogiselta jatkaa samalla linjalla, kun brändini oli jo pitkään kulkenut blogin nimen alla. Blogini keskittyy kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja elämän positiivisiin puoliin, joten niistä myös yritystoiminnassani on kyse – halusta tuoda maailmaan ripaus lisää iloa ja valoa korujen muodossa. Pyrin lahjoittamaan säännöllisesti yrityksen tuotoista mm. mielenterveys- ja eläinsuojelutyön hyväksi, koska molemmat ovat itselleni äärimmäisen tärkeitä asioita.
 
Meillä kuunnellaan aina ilolla asiakasta ja hänen toiveitaan. Otan mielelläni vastaan erilaisia tilaustöitä. Joskus on vaan ihanan vapauttavaa, kun joku muu suunnittelee korun (tai sen värityksen) ja minä toteutan sen parhaani mukaan.
Kaikki lähti korvakoruista, mutta nykyään valikoimaan kuuluvat lisäksi sormukset, kaulakorut ja sisustusmagneetit. Polymeerimassan ohella valmistan koruja myös mm. erilaisista helmistä sekä kierrätysnahasta.
 
Ihan parasta olla osa LOV!T-verkkokauppaa ja tätä osaajien joukkoa!
Smiling design valmistaa käsityönä kauniita korvakoruja, joita tilaat nopeasti ja helposti Lovitkaupasta. 
Smiling Design verkkokauppa: https://www.smilingdesign.fi
P.S. Never Stop Smiling -blogi: https://www.johannahuuhtanen.fi/blogi
Smiling Design Instagramissa: https://www.instagram.com/smilingdesign_
Smiling Design Facebookissa: https://www.facebook.com/smilingdesign
Smiling Designin käsintehdyt korvakorut nyt Lovitkaupasta

Kuka saa sinut hymyilemään? 

Käy osallistumassa LOV!Tin ja Smiling Designin yhteistyöarvontaan LOV!Tin IG:ssä @lovitkauppa ja voita valitsemasi pari Smiling Designin korvakoruja itsellesi!

Jätä kommentti

Huomaathan, että kaikki kommentit käydään läpi ennen julkaisua