´Kun tekemisen flow iskee päälle, voi työhuoneessa vierähtää koko päivä´
, EMILIA // LOV!T
Hei!
Olen Ulla, käsityöyrittäjä Nurmeksesta. Olen harrastanut kaikkea käsitöihin liittyvää koko ikäni. Käsityötaidot, innostus tehdä ja kokeilla kulkevat meillä suvussa. Isän sisaruksissa on ollut taitajia monelta alalta, sieltä löytyy puuseppää, muuraria, piirtäjää ja kutojaa ja kaikkea siltä väliltä. Myös äitini on ommellut, neulonut ja kutonut. Ja minä olen tehnyt vähän kaikkea!
Koulutukseltani olen kirjastovirkailija, käsitöistä tuli sivutoiminen työ kun meille syntyi viiden vuoden sisään kolme poikaa joita hoidin kotona. Poikien kanssa askarrellessani alkoi syntyä tuoteideoita ja päiväuniajat hyödynsinkin omien projektieni parissa. Oppini hankin kirjoista ja netistä, kokeilemalla, yrittämällä ja erehtymällä, sekä myös erilaisilta kursseilta. Puuseppäisäni kanssa aloitimme puuleluista ja pienistä sisustusesineistä joita kävin myymässä erilaisissa tapahtumissa. Tuotteiden vastaanotto oli sen verran hyvä, että päätin perustaa toiminimen vuonna 2004 ja pian sain myös ensimmäisen jälleenmyyntipaikan.
Tuotteet ovat vuosien varrella vaihtuneet ja valikoimissa on ollut myös kankaisia leluja ja maskotteja, puukoruja ja makrameetöitä. Tähän on vaikuttanut myös se, että olen lapsesta saakka sairastanut nivelreumaa. Koska käsissä on jo nivelrikkoa ja niitä on jouduttu korjaamaan leikkauksilla, olen joutunut kehittelemään uusia tuoteideoita sitä mukaa kun jokin tuote jää pois sen vuoksi etten enää kykene sitä valmistamaan. Sen olen kyllä kokenut myös hyväksi asiaksi koska olen luonteeltanikin sellainen, etten jaksa kovin pitkään tehdä yhtä ja samaa vaan haluan kokeilla uusia tekniikoita ja kehitellä uusia tuotteita.
Tällä hetkellä pääasiallisia tuotteitani ovat korut. Materiaaliksi tähän uuteen mallistoon löytyi nahkapaperi, josta kiinnostuin kun paikallisen käsityö-askarteluliikkeen omistaja Tanja piti aiheesta kurssin. Innostuin nahkapaperin monista käyttötavoista ja mahdollisuuksista. Korumateriaalina se on aivan mahtava, kevyt, kestävä ja helppo työstää.
Inspiraatiota löydän varmaan ihan kaikesta ympärilläni. Tykkään kulkea ulkona luonnossa, lukea paljon kädentaitoihin liittyvää kirjallisuutta ja lehtiä ja vierailla käsityöaiheissa blogeissa ja Pinterestissä. Kun uusi idea löytyy ja tekemisen flow iskee päälle, saattaa työhuoneessa vierähtää koko päivä aamusta iltamyöhään. Onneksi taukoliikunnasta pitää huolta kaksivuotias jackrussellinterrieri, yrityksen laaduntarkkailija ja liikuntavastaava Otto Armas.
Se mitä tapahtuu tulevaisuudessa on minulle aina vähän arvoitus. Olin nuorempana myös innokas piirtäjä ja tämän harrastuksen pariin haluaisin vielä jossain vaiheessa palata. Vesiväritussitkin on jo hankittu! Olen opiskellut myös graafista suunnittelua avoimessa ammattikorkeakoulussa ja haaveilen tekeväni vielä joskus oman korttisarjan ja ehkäpä julisteitakin.
LOV!T-kaupan löysin, kun etsin mahdollisuuksia kokeilla korujeni myyntiä netissä. Emilian idea käsityöläisten omasta myyntipaikasta netissä on mielestäni aivan mahtava. Oman nettikaupan ylläpitäminen kun tuntuu tällä hetkellä ihan liian työläältä ja aikaa vievältä, enkä oikein tykkää kuluttaa aikaani tietokoneen tai puhelimen äärellä. Sormet kun syyhyävät tehdä jotain aivan muuta!
Tutustu Ullan ihanaan koruvalikoimaan
Seuraa Ullaa Instagramissa
Seuraa Ullaa Facebookissa
Muita suosittuja LOV!T Blogissa:
Väylän tavoitteena on, että tulevaisuudessa jokainen kehitysvammainen saisi tekemästään työstä asiallisen palkan!Lalunatic designin Jelena tietää, mitä on hullaantua asioista, jotka todella merkitsevät
Niramuchu Art & Designin hyönteiskorusarjassa yhdistyy luonnon viehätys, herkkyys ja mystisyys!
Innovaatioringistä pienyrittäjiksi - Superpompuloiden tyttönelikko
Näyttävä kaulariipus käsin valmistetulla lasihelmellä on taiteellisen sisarusparin yhteinen taidonnäyte